Vapaa-ajan liikunta ja urheilu ovat terveyttä edistäviä

Darts tikat valitaan omien mieltymysten mukaan

Darts on sekä vapaa-ajan harrastuspeli ja urheilulaji. Yleisemmin pelattu darts-peli on 501, jossa jokaisen pelaajan aloituspistemäärä on 501 ja jokainen heittää vuorollaan kolme tikkaa. Jokaisella kierroksella heitetyt pisteet vähennetään aloitussummasta ja tavoitteena on saada ensimmäisenä pistemäärä vähennettyä tasan nollaan. Viimeiseksi heitetyn tikan täytyy osua häränsilmään tai tuplaan. Jos pelaaja pienentää pistemääränsä esimerkiksi yhteen pisteeseen tai se laskee alle nollan, silloin hänen vuoronsa päättyy välittömästi ja pisteet palautetaan vuoron alussa olleeseen pistemäärään. Esimerkiksi, jos pelaajalla oli 30 pistettä vuoron alussa ja hän saa ensimmäisestä tikasta 16 ja toisesta 15 pistettä, vuoro hylätään ja pisteet palautetaan takaisin 30 pisteeseen. Viimeisellä vuorolla ei myöskään tarvitse heittää kaikkia tikkoja, vaan pelin voi voittaa ensimmäisellä tai toisella tikalla.

Darts taulut asetetaan seinälle mittojen mukaan

Darts taulut valmistetaan kasvikuidusta, joka on puristettu yhteen ja liimattu puiseen taustaan. Taulu on ympyrä, joka muodostuu 20 segmentistä, joissa on pistearvot yhdestä kahteenkymmeneen. Keskellä taulua on pieni punainen ympyrä, jota kutsutaan häränsilmäksi ja siitä saa 50 pistettä. Häränsilmän ympärillä on rengas, josta saa 25 pistettä. Segmenttien välillä keskustasta ulkoreunaan on kaksi ohuempaa rengasta, joista sisemmän renkaan punaiseen tai vihreään osaan osuessa saa triplapisteet sektoriin merkitystä pistemäärästä ja vastaavasti ulomman renkaan punaisesta tai vihreästä osasta saa tuplapisteet sektoriin merkitystä pistemäärästä. Darts taulut asetetaan seinälle niin, että häränsilmä on 1,73 metrin korkeudella lattiasta ja heittoetäisyys on 2,37 metriä taulun etureunasta.

Darts tikat valitaan otteen mukaan

Darts tikkoja on olemassa paljon erilaisia ja myös erilaisista materiaaleista valmistettuja. Tikkojen runko voi olla tasapainotettu eteen, keskelle tai takaosaan. Se minkälainen tasapainotus on oikea, riippuu siitä, mistä kohdasta tikkaa pitää kiinni. Jos esimerkiksi ote on lähellä tikan etuosaa, valitaan silloin yleensä etupainotteiset tikat. Jos taas on tapana pitää tikasta kiinni rungon takaosasta, kannattaa valita tikat, jotka ovat takapainotteiset. Jos taas luontevin ote on tikan keskiosasta, kannattaa valita tikat, jotka ovat keskipainotetut. Ennen lopullista valintaa, kannattaa kokeilla eri tavoin painotettuja tikkoja. Tarvikkeet dartsiin tarjoaa Suomen Biljardimyynti Oy.


jaa